Maanjäristys vei keväällä Nepalissa 9 000 ihmisen hengen ja tuhosi puoli miljoonaa taloa. Nyt vuoristokylissä pelätään talvea ja palellaan hökkeleissä. 

Teksti ja kuvat Miikka Järvinen, Seura 1/2016

Kaatosade hakkaa kattoa ja ohutpeltisiä seiniä. Katon rajasta soljuu ulos savuvana. Majaa lämmittää nurkassa palava nuotio. Bimala Thamin sy­lissä on kuukauden ikäinen Asmita-tytär. Savu kutittaa kurkkua, vauva yskäisee. 

"Olin Charikotin kaupungissa, tunnin matkan päässä kotoani, kun maanjäristys iski. Ihmiset säntäilivät epätoivoisina ympäriinsä”, Bimala kertoo. 

”Pelkäsin kuollakseni ja ajattelin vain, mitä perheelleni on mahtanut tapahtua. Halusin kotiin, mutta kukaan ei tahtonut lähteä ajamaan. Kun lopulta löysin bussin ja pääsin kotiin, näin, että meidän ja naapureiden talot olivat romahtaneet.” 

Bimala oli raskaana ja hänellä oli nälkä. Syötävää ei ollut. Kaikki ruoat olivat jääneet kotitalon raunioihin. Yönsä hän nukkui miehensä kanssa karjasuojassa. 

”Aamulla lähdimme etsimään ruokakauppaa, mutta nekin olivat kaikki romahtaneet. Ihmiset eivät uskaltaneet mennä sortuneiden rakennusten sisälle. Vaikka meillä oli hieman rahaa, sillä ei ollut enää mitään arvoa.” 

Sama toistui seuraavana päivänä. Sitten nälkä päihitti pelon. Bimalan mies sai kaivettua talonsa raunioista riisiä, linssejä ja öljyä. Kodittomien ensimmäinen ateria valmistui taivas­alla.

Hyytävä tammikuu 

Nepalia koetteli 25. huhtikuuta maan lähihistorian tuhoisin luonnonkatastrofi, 7,8 magnitudin maanjäristys. Jälkijäristysten ja maanvyörymien sarjaa seurasi uusi massiivinen järistys 12. toukokuuta. 

Huhtikuusta lokakuuhun Nepalissa rekisteröitiin 403 yli neljän magnitudin jälkijäristystä, kesäkuukausina pahimmillaan kaksi–kolme päivässä. 

Bimala ja hänen miehensä asuivat karjasuojassa puolitoista kuukautta. Tuhoutuneen maalaiskylän asukkaat muuttivat perhe toisensa jälkeen siirtokuntaan, turvallisen välimatkan päähän. 

Entinen koti oli muuttunut hengenvaaralliseksi. Järistykset olivat irrottaneet maa-aineksen ja pahensivat maanvyöryriskiä. Jokainen jälkijäristys tai rankkasade saattoi laukaista uuden vyöryn.

Peltikylä pistää silmään Mount Everestille vievän tien varressa. Luonnonkaunista maisemaa kirjavoittavat majojen siniset ja keltaiset muovikatot. Laajoja alueita vuoren seinämästä on romahtanut alas. 

Majojen ohuet seinät suojaavat sateelta ja tuulelta, mutta eivät talven kylmyydeltä. Himalajan alemmilla rinteillä 2 000 metrin korkeudessa kylmin kuukausi on tammikuu, jolloin yölämpötilat voivat laskea kymmenen astetta pakkasen puolelle. 

"Me aikuiset kyllä pärjäämme, mutta lapsille kylmyys on ongelma. Vaatteita olemme saaneet lahjoituksina,” Bimala kertoo ja silittää unisen tyttärensä poskea. 

Perinteinen kivistä ja savesta muurattu talo pitäisi lämpöä paremmin kuin peltimaja, mutta on sortumavaaran vuoksi hengenvaarallinen. 

Majat, vesipisteet ja käymälät on pystytetty Plan Internationalin tuella. Matkalla vilahtavista telttojen ja kylttien logoista käy ilmi, että muutkin avustusjärjestöt ovat täällä. YK:n, Punaisen Ristin ja muiden länsimaisten nimien joukossa on tunnistamattomia kiinankielisiä logoja. 

Plan Nepalin maajohtaja Mattias Bryneson kertoo, että katastrofin jälkeen kiireisin tarve oli saada pystyyn tilapäissuojia, ihmisille katto pään päälle ja vesihuolto toimimaan. Se onnistui, ja kesän sadekaudesta selvittiin ilman merkittävää koleraepidemiaa.

Kätilö patisti sairaalaan

Bimalan vieressä istuu Gauri Thami, kätilö, joka patisti nuoren äidin synnyttämään sairaalaan, vaikka maaseudulla kaksi kolmannesta äideistä synnyttää kotona. 

Monen muun raskaana olleen naisen tapaan Bimalakin pelkäsi maanjäristyksen vahingoittaneen kohdussa ollutta lastaan. Gauri hoitaa äitien ja vauvojen lisäksi myös potilaita, jotka kärsivät kylmyyden aiheuttamista vaivoista. 

"Majat saadaan lämmitettyä puuta polttamalla, mutta lapset altistuvat kylmyydelle koulussa. Minulle tuodaan hoitoon paljon lapsia, joilla on hengitystieinfektioita.” 

Yhteisestä sukunimestä huolimatta Bimala ja Gauri eivät ole sukulaisia. Nepalin alkuperäiskansoihin kuuluvan thamien heimon jäsenillä on yhteinen sukunimi. 

Siirtokunnan asukkaat eivät ole hinduja, kuten 80 prosenttia Nepalin väes­töstä. He tunnustavat kirat-uskontoa, jossa on vaikutteita animismista ja Tiibetin buddhalaisuudesta.

Etnistä eripuraa 

Maanjäristysten lisäksi Nepalia on syyskuusta lähtien kurittanut polttoainekriisi, jonka vaikutukset tuntuvat eniten juuri pohjoisen pahimmilla tuhoalueilla. 

Sisämaavaltiona Nepal on riippuvainen kahdesta rajanaapuristaan, Intiasta ja Kiinasta. 

"Tämä leiri on tunnin matkan päässä Charikotista, joka on maakunnan pääkaupunki. Silti viranomaiset eivät kykene vastaamaan tarpeisiimme. He lupailevat kaikenlaista mutta toimivat auttamattoman hitaasti”, sadattelee Jiten Thami.

Nepalissa tuli syyskuussa voimaan uusi perustuslaki, jota osa maan 129 etnisestä ryhmästä pitää syrjivänä. 

Perustuslaki jakaa maan seitsemään hallinnolliseen provinssiin. Jakoon ovat olleet tyytymättömiä varsinkin eteläisen Terain alangon heimot, kuten tharut ja madhesit. Laajempaa itsehallintoa vaativien madhesien ja poliisin välisissä väkivaltaisissa yhteenotoissa on kuollut viitisenkymmentä ihmistä. 

Madheseilla on perinteisesti ollut vahvat kulttuurilliset siteet etelänaapuriin Intiaan. Levottomuuksien seurauksena Intia esti polttoainekuljetusten ja muun rekkaliikenteen pääsyn rajan yli Nepaliin. 

Virallisesti syyksi ilmoitettiin Nepalin heikko turvallisuustilanne. Kriitikoiden mukaan Intia halusi tukea madhesien vaatimuksia laajemmasta itsehallinnosta. 

Intian rajalle ovat jumittuneet tankkiautojen lisäksi myös avustusjärjestöjen rekat, jotka tuovat maahan lääkkeitä ja rakennustarvikkeita.

"Thamien yhteisö on syrjäytynyttä. Etnisen taustamme vuoksi meillä ei ole poliittista vaikutusvaltaa. Yhteisössämme koetaan, että meidät on hylätty,” Jiten sanoo. Myös hän on tyytymätön uuteen perustuslakiin, koska se jättää pienet etniset ryhmät huomiotta. 

Jitenin vaimo Sarita imettää perheen nuorinta jäsentä, kuukauden ikäistä Moti-poikaa. Kolmivuotias Riya-tytär yskii. Hän on vilustunut. Perhe menetti maanjäristyksessä kaiken, paitsi päällään olevat vaatteet. 

Viisi vuohta kuoli ja maanvyöry vei viljelyksen mennessään. Jäljelle jäi vain hiekkaa ja kiviä. Hallitukselta he saivat hätäapuna sadan kilon riisisäkin ja Planilta hygianiapakkauksen ja vaatteita. Kun ruoka loppui, kaksi järistyksestä selvinnyttä vuohta teurastettiin ja syötiin.

Kaikki romahtaa

Thami-yhteisössä ihmisten omaisuus on kiinni maassa, talossa ja karjassa. 

"Minulla oli maata, mutta en voi myydä sitä maanvyöryriskin takia. Omaisuuteni ei ole enää minkään arvoinen. Minulla ei ole paikkaa, johon voisin rakentaa. Tilapäinen kylä ei tunnu samalta kuin koti, jonne en enää voi palata,” kertoo Birka Bahadur Thami. 

Birkan suurin suru on kuitenkin tyttären menetys. Birkan tytär oli lähdössä ulkomaille töihin ja hankkinut lipun pääkaupungista Katmandusta lähtevälle lennolle 27. huhtikuuta. 

Maanjäristys iski kaksi päivää ennen tyttären lentoa. Birka soitti hotelliin, jossa tytär majoittui, ja kertoi tämän tuntomerkit. Hotellissa tiedettiin kuvaillun näköisen naisen lähteneen ostoksille hieman ennen keskipäivää. Birka matkusti etsimään tytärtään. 

Viiden päivän kuluttua tytön ruumis kaivettiin romahtaneen talon raunioista. Hänet tunnistettiin vaatteiden ja rannekellon perusteella. Isän antamat matkarahat olivat kadonneet. 

"Tytölläni oli vielä puhelin kädessään. Hän ei ehtinyt kertoa, minne oli matkalla.”

UHKANA IHMISKAUPPA 

Maanjäristysalueella tuhoutui ar­violta puoli miljoonaa taloa. Luonnonmullistus on koetellut kaikkia, mutta kaikkein haavoittuvimmassa asemassa ovat naiset ja lapset. 

Ihmiskauppiaat käyttivät maanjäristyksen luomaa kaaosta häikäilemättä hyväkseen. Planin Mattias Brynesonin mukaan Nepalilla oli jo ennen maanjäristystä huono maine ihmiskaupan lähtömaana. 

Hälyttävä määrä nepalilaisia tyttöjä ja naisia joutuu edelleen orjan asemassa oleviksi kotiapulaisiksi varakkaille asiakkaille tai prostituoiduiksi Intian bordelleihin. 

Vastatoimena maan hallitus on keskeyttänyt adoptiot ulkomaille ja kieltänyt ilman vanhempiaan olevien lasten liikkumisen. 

Plan International on linjannut, että sen pystyttämien pakolaiskylien tarkkaa sijaintia ei kerrota julkisuuteen. Samasta syystä tämän artikkelin lapset eivät esiinny oikeilla nimillään. 

Ihmissalakuljetusta torjutaan poliisin tarkastuspisteillä pääkaupunkiin ja Intiaan vievien teiden varressa. YK:n tilastojen mukaan tiesuluilla on pelastettu ensimmäisen maanjäristyksen jälkeen 725 naista ja lasta ihmiskaupan uhriksi joutumiselta.

ELÄMÄÄ VÄLITILASSA 

Miehen silmissä on katse, josta näkee että puhuminen sattuu. Ram Thami kertoo olleensa viemässä vettä kanatarhaansa, kun maailma alkoi huojua ympärillä. 

"Näin ison maanvyöryn lähtevän vuorenrinnettä alas. Silloin tajusin, että se oli maanjäristys. Löysin vaimoni ja äitini itkemästä. Yhtä pojistamme ei näkynyt missään," Ram muistelee.

”Vanhemmat pojat löytyivät hyvässä kunnossa. Kysyimme heiltä missä pikkuveli on. He osoittivat sortunutta taloa, kohtaa, jossa portaat olivat olleet. Kaivoimme pikkuveljen esiin romun seasta. Hän oli kuollessaan viisivuo­tias,” Ramin vaimo Ranju jatkaa. 

Järistys tuhosi perheen siipikarjabisneksen, mutta Ram sai töitä tietyömaalta. Hän valmistaa kivillä täytettäviä rautalankahäkkejä, joilla tuetaan vuorenrinteillä kulkevia maanteitä ja penkereitä, ja vähennetään niiden sortumariskiä.

Esi-isien perintö 

Vaikka Nepal on yksi maailman köyhimpiä valtioita, sen asukaskohtainen bruttokansantulo on viime vuosina ollut nousussa. Katastrofi kääntää maan talouden alamäkeen. 

Erityisen pahan kolauksen on kärsinyt tärkein tulonlähde, turismi. Turistien kaikkoamisen on laskettu aiheuttavan 520 miljoonan euron tulonmenetykset. Siihen päälle tulee katastrofin uhrien uudelleenasuttaminen, joka kestää vuosia. 

Hallitus haluaa, että tilapäismajoituksissa korkeimman maanvyöry­riskin alueella asuvat muuttaisivat parakkikyliin lähemmäs kaupunkeja. Thameja suunnitelma ei miellytä. He haluavat asua lähellä vanhaa kyläänsä. 

Oma uusi koti tutuilla kotikonnuilla on myös Bimala Thamin haave. 

"Haluaisimme rakentaa tänne uuden talon. Perinteinen kivestä ja savesta muurattu ei tule kysymykseen maanjäristysriskin takia. Kunnon taloon meillä ei kuitenkaan ole varaa, koska vain miehelläni on töitä.” 

Bimala seisoo mietteliäänä majan ulko-ovella. Hän ei halua muuttaa pois kotiseudultaan. Sade on tauonnut, ja aurinko tulee esiin pilven takaa, horisontissa siintävät Himalajan lumiset huiput.

Seura 1/2016